Tammikuun 27. 2008, Yhdysvallat
Kyllä ihmisten elämä on tylsää, kun pitää minun 'laittomasti julkisuuteen levitettyjä ja pupulla uitettuja' tarinoita jauhaa vielä parinkymmenen vuoden jälkeen. Jutut on välillä niin paksuja että voisin kävellä niiden yli. Julkisuuden kateus on hulluin tauti, mitä ihmisellä voi olla, kun moni tietää että julkimot kärsivät yksinäisyydestä ja kotirauhanrikkomisista. Jos moinen puinti on jonkun lääkäriksi itseään kutsuvan mielestä terapiaa, niin menköön oikomaan ne kaikki virheet, mitä minun maineeseeni on pulpahtanut tällaisen mylläkän takia ja korvatkoon ne kaikki työpaikkamenetykset ja muut kärsimykset, mitä ainaisesta työpaikan menettämisestä tuli. Yhden 'Karin' kateellinen asenne ja suupaltti käyttäytyminen on tehnyt elämästäni hyvin stressaavan ja menetykset ovat suuret. Jos kyseinen henkilö vielä esiintynyt jonkunlaisen viranomaisen muodossa olisi parempi ollut antaa moinen työ koiralle, haukkuminen olisi ollut ainakin rehellistä. Kun kyseinen henkilö itsekin on ollut kohteena, olisi luullut jonkunlaisen asioiden suoristamisen olevan paikallaan, oikeudessa tai ilman oikeutta. Itse olen suoristellut monta juttua, mutta vieläkin monella on otsaa sanoa, ettei minun kirjoittelussa ole perää. Kaikki mitä tähän nettisivuun olen kirjoittanut on tositarinoita, vain kielivirheet voivat olla englanninkielisessä osassa syynä siihen että joku asia ei pidä paikkansa, jos se halutaan väärin ymmärtää. Haluaisin olla tilanteessa, jossa näitä vääristyksiä voisi oikoa julkisesti, kun tätä nettisivua ei moni lue. Oliskohan oikeus sopiva paikka vai seinillekö pitää aina puhua? Kokemuksista kertoa terapeutille on jo vuosien tilastolliset tilannetta huonontavat tulokset, kun ne eivät pidä turpaansa kiinni toisten asioista. Juuri ilmoittelemani Ebay esitys ei tuonut yhtään uteliasta maksavaa kuuntelijaa. Ilmaiseksikin puhun, jos ei tarvii koko teatteria maksaa.
Pari tarkistusta, oliko yllätys että minulla oli koko ajan työlupa Usaan? Oliko yllätys että olin naimisissa jo muuton aikana? (Suomen lain mukaan sitä ei ole pakko kertoa kaikille) Oliko yllätys että minulla ei ole rikosrekisteriä? Oliko yllätys että olen maksanut veroja Amerikkaan joka vuosi? Oliko yllätys että jotkut torvelot ovat tehneet päätöksiä terveydenhoitoni suhteen virkkaamatta sanaakaan siitä minulle...? .... tämä lista on loputon... Vielä yksi, tiesitkö että olen niin suorasukainen, että kehtaan kosia itse...?
Tammikuun 22. 2008, Yhdysvallat
Kun vieläkin olen 'puilla paljailla' eikä useat haasteeni saa minkäänlaista kannatusta kun yleinen luulo vieläkin on että saamani julkisuus elokuva- ja musiikkiteollisuudessa tuo minulle miljoonia. Kyllähän se tuokin jonain päivänä, mutta kun kaikki on laitonta ilman lupia ja sopimuksia perustuen 'ajatustenlukuun tai muuhun ilman minun lupaani tehtyyn toimintaan', kyseiset miljoonat menevät vieläkin muiden taskuun, kun monet osapuolet ajatettelevat kateellisena ettei minulla ole oikeutta niihin. Mihin ne muut ihmiset niitä oikeuslaitoksia sitten käyttävät, jos minun asioitani ei siellä käsitellä. Tässä tilanteessa on pakko puuttuu poliittisiin johtajiin, koska he viime kädessä päättävät miten asioita hoidetaan. Jos alemmat viranomaiset eivät hoida toimiaan niin kuin pitäisi, niin mitä muutakaan sitten voi tehdä.
Hyvä esimerkki on asiantuntemattomuudesta ja huonosta asioiden hoidosta on saamani ns. hoito, johon olin lähetetty ns. 'kleptomaani- ja seksiriippuvuussyistä', mikä todellisuudessa oli että toiset tekivät varkauksia ja minua syytettiin niistä ja tietysti sain stressin moisesta hyväksikäytöstä. Kun sitten tälläisessa ns. hoidossa mahani kieltäytyy toimimasta, kun ns. hoito ei sisällä tarpeeksi liikunta ja ulkoilua, jotta kunto pysyisi tallella. Tärkeintä oli tietyn ruokamäärän ja huumaavan lääkkeen syöminen, joka johti painonnousuun ja siihen, että mitään ei tullut ulos, koska esim. kahvin määrä oli minimaalinen. Kun sitten tuskissani pyysin apua ongelmaani, kyseisen laitoksen taitoihin ei sisältynyt moiset avut, joten kotiin päästyäni poikkesin ruokakaupassa ostamassa suolentoimintaa edistävää lääkettä. Kun marketin muijat osasivat voivotella että 'eikö siltä vieläkään paska tule', voinette todeta minkälaisia tilanteita tämä 'ajatustenluku ja niiden julkaiseminen' aiheuttaa. Kun sitten myöhemmin sain ongelmia kotivessassani, koska jostain syystä olin tullut siihen tulokseen että vaikka maksan vuokrat työlläni saamallani palkalla, joku katsoo oikeudekseen seurata joka askeltani eikä viranomaiset olleet kiinnostuneet tutkimaan moista tapausta ollenkaan, vaikka siitä raportoin. Kun en halunnut joutua lääkkeiden orjaksi, käytin kekseliäisyyttäni ja maalaisia tapoja käyttää luonnon painovoimaa tekemällä 'pikku kikkareeni' suoraan sanomalehdelle, moinen kekseliäisyyteni palkittiin heti 'venäläistämällä taustani' ja häpeämällä että 'nykyihminen moista vessaamistapaa' käyttää. Taas esimerkki siitä, että kenelläkään ei pitäisi olla silmiä toisten vessassa eikä korvia toisten ajatuksille.
Kun monilla automatkoillani olen aina joutunut toisten vessoja käyttämään huoltoasemilla ja pysähdyspaikoilla, on se luonut jonkinlaisen ihmeellisen maineen, että 'käyn vain paskalla'. Kun moinen toiminta on jokaiselle pakollista, niin miksi siitä minun kohdallani on tullut joillekin ongelma, jopa niin että kun poikkean jossain, ihmiset sanovat että 'sä tietenkin haluat mennä vessaan', sillä ilmeellä että he haluavat tulla sinne mukaan näyttämään 'miten paskannetaan oikein' tai näistä iänikuisista seksiä-joka-paikassa huhuista. Jos Suomessa on vielä se käsitys, ettei se haittaa mitään, jos jonkun ajatuksia luetaan ja julkaistaan 24/7, niin tässä oli muutama kommentti, mitä siitä seuraa. Stressi on suurin kiusa, eikä siihen auta pillerit. Moisen toiminnan lopettaminen on paras ratkaisu mukaanlukien korvauksien maksaminen menetysten ja tuskan aiheuttamisesta. Pakko mainita se että tätä tapahtui myös Suomessa, joten turha syyttää pelkästään Amerikkalaisia, riippumatta siitä kuka sen aloitti, moinen toiminta pitää lopettaa.
Tammikuun 19. 2008, Yhdysvallat
Jotenkin tuntuu siltä että Nokialla on "oma lehmä ojassa... tai tässä tapauksessa, rapakon takana.".. Korvani eivät voi olla ohittamatta niitä huhuja, mitä täällä kuiskitaan, että Nokialla on "sormensa pelissä tässä ajatustenlukupuuhassa". Jos se olis vain Nokia, se "vanha kumisaapastehdas", mutta tämä nykyinen Nokia on kansainvälisessä omistuksessa ja ilmeisesti johdettu "anti-amerikkalaisten ja venäisen ajattelun" omaavin henkilöin. Ollen tämän Salolaistekniikka - yhtiön kotikaupunkiseudun kasvatti, häpeän sitä hyväksikäyttöä ja huolettomuutta, miten minun ongelmiani on kohdeltu sekä täällä Yhdysvalloissa että Suomessa. En nyt puutu siihen, kuka aloitti ja miksi, mutta siinä vaiheessa kun olen hakenut apua ja saamani apu itse asiassa luo suuremman ongelman ja tuhoaa terveyteni ja mahdollisuuteni normaaliin työelämään, jossain on vika. Kun monet ongelmani perustuvat kateuteen ja väärään tietoon, olisi pitänyt turvautua parhaaseen mahdolliseen tapaan käsitellä asia - henkilökohtaiseen neuvotteluun, eikä 'antaa rikollisten hoitaa asia'. Näyttää siltä, että kateus on syy moneen ongelmaan.... "jos minä olisin ollut sun asemassa niin olisin tehnyt sitä ja tätä, mutta sinä vaan ruikutat."... tietämättä tosiasioita mitä asian ympärillä on ollut. Niin kuin olen monesti täällä jo sanonut, "näkymätön apu on melkein sama kuin haitanteko". Jos esimerkiksi joku puhuu puolestani jossain, eikä koskaan keskustele siitä kanssani, en osaa antaa mitään arvoa avulle, jos se käytännössä tekee tilanteen pahemmaksi tai on käyttökelvoton, kun en tiedä edes mistä on sovittu. ''Ja ajattelu, mitäs menit sinne.".. ei ole sovelias, kun ratkaisu oli alunperin yhteinen, usean vuoden yhdessäolon jälkeen ja myöhemmin, kun asenne Suomessa oli niin välinpitämätön, vaikka tilanteeseeni liittyy niin iso, kansainvälinen riita eikä johtajat eivätkä sukulaiset millään tavoin halua puuttua asioihin, vaikka sen ympärillä pyörii sekä ennen näkemätön business että rikollisuus. Kun asioita ei puida normaalilla tavalla, se johtaa poliittisiin muutoksiin sekä yksilön että maan tasolla. Tällä taustalla, mitä minulla Suomesta on, minun ei pitäisi olla politiikan pyöriteltävänä, mutta tosiasia on, olen pakotettu osallistumaan oman itseni ja muiden hyväksi.
Tammikuun 16. 2008, Yhdysvallat
Kun tosiasioita ei voi muuttaa, vaikka se monesti helpottaisi monimutkaisia asioita, haluan tässä vielä mainita suoraan että olen Suomessa syntynyt, suomalaisista vanhemmista ja sen vuoksi esim. Venäläisillä, mukaan lukien Presidentti Putin, ei ole mitään määräysvaltaa tai oikeuksia käsitellä asioitani, sen paremmin kuin Irakilaisilla tai Englantilaisilla. Yhdysvallat, Suomi ja Euroopan unioni ovat osapuolet ja vaikka kansalaisuuteni olisi 'maaton", ei ole syytä hakea henkilöitä, joilla ei ole mitään yhteyksiä tai keskustelua kanssani, sähläämään asioitani, jonkun täysin tuntemattomaan maan lakien mukaan. Olen myös lähettänyt Yhdistyneille Kansakunnille nootin 'ajatustenluvun ja niiden levittämisen' asettamisesta laittomaksi. Atlantan alueen Venäläiset ja Iranilaiset ovat jo käyttäneet tilaisuuttaan hyväksi, sekä Yhdysvaltoja että Suomea vastaan, kun kyseiset osapuolet eivät keskustele kanssani. Minkälainen 'palikka asiasta pitää vääntää', että jotkut ymmärtää, ettei tällaisia asioita voi painaa villaisella jatkuvasti. Pyysin aikaisemmin Ranskan uutta johtajaa välimieheksi, mutta en tohdi häiritä heitä ennen kuin 'häähulinat ovat kaikilta ohi', samalla onnitellen moista yhteensattumaa.
Tammikuun 14. 2008, Yhdysvallat
Sananen suomeksi, vaikka mielenkiintoni tällähetketllä pääasiassa kohdistuu julkaisemaani asumis- ja muutosratkaisuun, joka vieläkin on työn alla. En tiedä missä vaiheessa muille valkenee kuinka paljon helpompi olis ollut, jos kanssani olisi keskusteltu, miksi tällainen mylläkkä ympärilläni pyörii vuosikausia. Itse lasken itseni kunnon immeiseksi, jolla on tavallista enemmän hankaluuksia elämässään, enkä 'lehmäksi', jota kaikki häikäilemättä käyttää hyväkseen tai 'huoraksi', josta kukaan ei halua huolehtia. Seitsemän vuoden aikana yhden 'seksiin haiskahtavan' suhteen omaavan henkilön maineessa ei suomalaisen mittapuun mukaan pitäisi olla moista tahraa. Täkäläisen tiukan uskonnollisen moraalin mukaan en kai kelpaa lehmäksikään, mutta kun todellisuudessa rikokset kohtaani ovat niin suuret että tämä myöhästynyt 'virallinen naiminen' on pakostanut jäänyt taka-alalle, turvallisuus- ja taloudellisista syistä. Minun kantani on että se mitä Suomeen tällä kertaa jäi jälkipyykkiä, tietää 'jälkilaskua suomalaisille', joita ajan pikku muistutuksillani parkkiin jätetystä autosta ja tietokoneesta kun ei taaskaan ollut kiinnostusta puhua asioista, maksaa korvauksia ja siten pienentää sitä laskupinoa, mitä tästä kaikesta on nimelleni tullut. Häpeä todeta, että jotkut kateelliset koulutoverini ovat yrittäneet korvata 'valkolakkini ja muut vähäiset kykyni' tulemalla itse paikalle ja pilaamalla kaiken minkä olen täällä vuosien varrella veroja maksaen ja töitä pakertaen saanut kerättyä. Kyllä niitä työlupahakemuksia riittää jokaiselle, jos näitä työpaikkoja täältä haluaa himoita. 'Sossut ja muut anti-amerikkalaiset' tuskin viitsivät nähdä niin paljon vaivaa että kunnioittaisivat tämän maan lakeja ja tapoja, joten sellaisella mielellä ei kannata tulla edes kiusaa tekemään. Vaikka olen kaikenlaista ongelmaa tielläni täällä kokenut, olen tullut tänne vapaaehtoisesti uskoen että tämä maa tarjoaa elinmahdollisuudet henkilölle joka ei halua rettelöidä ja rikkoa lakeja ja ansaitsee elantonsa joko työtä tekemällä omassa tai toisen yrityksessä. Erimielisyyksistä huolimatta kunnioitan yhteistyötä, jos se vielä joskus yltyy henkilökohtaisen keskustelun tasolle, koska jo olen täällä tehnyt töitä kansainvälisten ongelmien selvittämiseksi ilman 'titteliä ja palkkaa.'
Tammikuun 9. 2008, Yhdysvallat
Olen julkaissut omia videoitani myös netissa www.youtube.com, tunnuksella "Numberonevirpi". Viimeisin videoni "Penni ajatuksistasi, ne eivät maksa sitäkään...". oli innoittanut erästä henkilöä maksamaan pennin toisesta kirjoituksestani, joka on myös julkaistu netissä. Niin kauan kun mielipiteet ja pikkuseikat rikosten kohteena olemisesta ei kiinnosta viranomaisia sen paremminkuin politiikkojakaan on turha tulla kysymään laskun maksuja tai olla "kateellinen maailmanmaineestani". Asioiden selvittely "käy työstä", mutta kaikki laskee sen turhaksi harrastukseksi. Mihin muut sitten tarvii oikeusistuimia?
Tammikuun 8. 2008, Yhdysvallat
Koska joillain Suomalaisillakin vielä on luulo että olen jonkinmoinen rikollinen, totean tässä suoraan että 'antaa tulla suoraan, mitä on hukassa tai ketä vahingoitettu'?. Listaan todennäköisesti tulee pari kynää ja pala paperia. Entisiltä työpaikoiltani Suomessa on ole vienyt 'sonnia enkä maatalojen sukukalleuksia'. Toinen riitojen aihe, jonkunmoinen paine kirkkojärjestelmän taholta, että ihmisen pitää 'jäädä suhteeseen ensimmäisen kaverin kanssa joka suutelee tai osoittaa kiinnostusta'. Niin suomalainen kun olen taustaltani, annan piupaut moiselle painostukselle. Jos suhde ei pelaa, se ei pelaa, sen vuoksi ihmiset hakevat avioeroa. Jos kirkkoihmiset kieltävät sen, en ole moisen kirkon jäsen ja mutta silti noudatan lakeja ja hyviä tapoja sen kun ihminen yleensä voi. Toimistotyöpaikallani työhöni kuului tietokoneohjelmien lisenssien listaaminen ja häpeä todeta, ettei niitä ollut tarpeeksi, niin kuin ei monella muullakaan firmalla. Jos joku on niin innokas että opettelee ohjelmien käyttöä kotona eikä työnantajalla ole lupia, kenen kimpussa sitä pitäisi ensin olla? On myös häpeällistä että entiset työtoverini lähettelee 'sonnitilauksia' ja jotkut 'toteuttavat moisen tilauksen henkilökohtaisesti, raiskaten 'teknisesti tai perinteisellä tavalla' nukkuessa tai huumattuna ollessa'. Jos kyseinen toiminta on terveydenhoitohenkilökunnan tai poliisin alaista toimintaa, moisten luvat pitäisi ottaa välittömästi pois. Jos asialla ovat olleet 'tavalliset rikolliset', huolimatta monien vuosien valituksistani tekemisieni seuraamisista ja asuntoon tunkeutumisista luvatta, asiaani ei ole otettu vakavasti. Jos moinen 'perhesuunnittelu liittyy tulevien miljoonieni perimiseen', olisi ensin pitänyt miettiä, mitä vuosien kiusaaminen ja stressi on tehnyt kropalleni. Näiden takia ja kaikkien työpaikkojeni pilaamisen valehtelemalla ja että vielä jollain on otsaa moittia että en ole tai pysy töissä ja maksa laskujani. Jos asiaa ei oteta oikeuden käsittelyyn niin korvaukset hankitaan ilman sitä, lähtien yläpäästä, kuka antaa moisen toiminnan jatkua, lakeja rikkoen. Kun moni väärinkäsitys perustuu siihen että 'ajatuksiani luetaan ja niihin lasketaan kaikki mahdollinen moska', mitä media pyörittää, mihin minulla ei todellakaan ole mitään osuutta, mutta tämän kuuntelun myötä ne ovat yhdistetyt nimeeni. Kuinka kauan moista on tapahtunut, en tiedä, mutta jokainen päivä on liikaa ja ongelmat ovat suuret myös siellä missä moista tietoa on käytetty, ei ainoastaan kuka sitä on kerännyt. Tarpeetonta kai sanoa että Suomella on tässä oma osuutensa, joskin ongelmani alkoivat täkäläisen ns. hoitotoimenpiteen ylikatsoessa tilannetta, tietäen että on ongelma, mutta 'emme viitsi korjata sitä' ja itse asiassa pahensivat tilannetta. Olen informoitu, että jos on ongelma ja siitä raportoi oikeaan paikkaan, se ei ole pelkästään enää minun ongelmani. Alan ammattilaisten pitää tehdä työnsä eikä etsiä henkilökohtaista huvia toisten ongelmista. Jos tälläinen voi tapahtua yhdelle, kun se on teknisesti mahdollista, se voi tapahtua muillekin. Jostain syystä monen johtohenkilön avioerot ja uudet suhteet näyttävät 'kuin jotain ylimääräistä on syötetty heidän päähänsä'. Moista 'jatkuvaa kuiskimista' on mahdottoman vaikea ohittaa, varsinkin jos ulkoinen olemus ei mitenkään ole ristiriidassa. 'Aivojen kanssa leikkiminen' ei ole leikin asia, aikaisemmin sitä on kutsuttu aivopesuksi poliittisten muutosten saamiseksi, sitä se on edelleenkin, jos asian antaa jatkua.
Tammikuun 5. 2008, Yhdysvallat
Jatkan tätä juttuani, koska päivittäin kuulen täällä puhuttavan suomalaisista ja entisistä työpaikkajutuistani. En voi kuvitella, kellä on otsaa vuosikausia jauhaa näitä asioita ilman että koskaan keskustelee kanssani pikkuseikoista, joita toiset eivät tietenkään ole kertoneet. Haluan tässä nyt suoraan sanoa että koska tätä keskustelua ei ole ollut, esimerkiksi työskentelyni työsuojelupiirissä on aiheuttanut kauhean sotkun ja suoraan sanoen on yksi syy minkä takia täkäläiset työpaikkani aina halusivat että lähden pois. Työsuojelupiiriin tullessani aloin alimmalta toimistohenkilökunnan pallilta ja virallinen nimikkeeni muuttui muutaman kuukauden jälkeen ja kun myöhemmin otin opiskeluvapaata ja piirit yhdistyivät, tämä kaikki aiheutti virallisessa toimenkuvakielessä noin 10 eri työjaksoa, jotka jotkut ihmiset täällä ovat lukeneet että olen erotettu toimestani monta kertaa tai vain 'lähtenyt lätkimään', mikä ei todellakaan ole totta. Olin myös myöhemmin siirretty työskentelemään tietotekniikan ryhmässä aluksi puolet työajastani ja myöhemmin kokonaan ja tätä muutosta jotkut asiaa pompottelevat eivät ole edes tienneet, joten on todella häpeällistä etten saanut työskennellä rauhassa tietokonealalla täällä ja näin monen vuoden, 1995 lähtien, asiaa puidaan vieläkin ilman minua, hankaloittaen työn- , asunnon ja normaalien ystävyyssuhteiden saamista. Tiedän, että asiaan liittyy joidenkin henkilöiden tahallisia asioiden väärentämisiä, tavalla jota työjaksoesimerkkini antoi. Saman tapaisia esimerkkejä voi vääntää monia, riippuen siitä, miten asiaatuntemattomasti numeroita katsoo. Kun tämä myöhemmin on johtanut valtaviin rikollisuuksiin, mihin minulla ei todellakaan ole mitään osuutta enkä vieläkään ole saanut niitä oikeuteen, koska mielenterveyttäni epäillään, turhaan. Siksi ja muusta painostuksesta johtuen, otin yhteyttä ylimpiin johtohenkilöihin, koska kyseessä on kansainvälinen ongelma. Koska hekään eivät ottaneet asiaa keskusteluun ja yhteydenottoni FBI:in ja muihin saman tason paikkoihin sai aikaan jonkunlaisen keskustelun mediassa, jota halusin johtaa oikeampaan suuntaan ottamalla yhteyttä sähköpostitse henkilöön, jolla näytti olevan enemmän kuin työkiinnostusta asioihini. Kun keskusteluni tämän suorasukaisen tv toimittajan kanssakin on tehty mahdottoman vaikeaksi, teen muutoksia sen eteen että tilanne muuttuu paremmaksi. Kun samaan aikaan täällä on ralli seuraavan Presidentin valitsemiseksi, joka itse asiassa valitaan vuoden päästä, otan nämä asiat esille myös heidän kanssaan. On naurettavaa, että joillain on vielä käsitys etten puhu mitään kieltä, että siksi pitää "kuunnella mitä päässäni liikkuu". Moinen "salakuuntelu" on aiheuttanut niin paljon ongelmia, ei yksistään minulle, että teen asiasta niin suuren numeron että siihen tulee muutos. Jos oikeusasteet eivät halua tai pysty käsittelemään sitä, niin se käsitellään tässä mylläkässä kun nämä Presidentti ehdokkaat kilpailevat mahdollisuuksistaan. Se osa, mikä tulee oikeuteen on helpompi käsitellä jos asiasta puhutaan niin kuin se on. Aikaisemmin moisesta "ajatusten luvusta" ei voinut edes puhua, kun aina oli kommentti että "olet hullu kun tuollaista puhut". On helppo arvata että ne, jotka kyseistä 'lukua ja syöttöä' harrastavat, tahallaan painostavat niin kauan että sekoaa tai tekee itsemurhan. Tietoisena siitä että olen oikealla tiellä, koska en ole syyllistynyt noihin rikoksiin, mistä minua on turhaan moitittu vuosikausia, ajan asiaa ettei kenenkään toisen tarvitse kärsiä moista tuskaa vuosikausia ja että itse saan korvauksen jonain päivänä. Niin paljon kun jotkut moittii ainaista "kahvilassa istumistani", jatkuva esillä olo ja ihmisten parissa kulkeminen ja jatkuva esiintyminen karaokeilloissa, niin kuin Suomessa ollessanikin tein, pitää minut kiinni normaalissa elämässä ja valmiina työelämään, sitten kun tilanne taas tulee eteen. Jos vain istun yksin kotona, kaikki työni menee hukkaan jos kukaan ei näe eikä muista. Jos aina laskee mikä on halvinta, pitää laskea myös hinta sille että tekemäni työ tämän asian julkistamiseksi jonain päivänä tuo korvauksen ja sen vuoksi sitä kannattaa jatkaa. Onko se korvaus sitten uusi koti ja perhe ja mahdollisuus kunnolliseen oikeuskäsittelyyn tai könttisumma rahaa tai jatkuvat korvaukset, riippunee niistä henkilöistä jotka ovat antaneet myötätuntoa näiden useiden vuosien informoinnin aikana ja puoltavat sitä että asiaa käsitellän eikä vaan anneta olla ja jatkua. On naurettavaa että yli 10 vuoden Suomesta muuttoni jälkeen asiaa ei suomalaiset halua käsitellä, koska olen ollut täällä niin kauan eikä toisaalta täkäläiset, koska monet asiat pohjautuvat siihen mitä Suomen taholta on puhuttu, monta vuotta sitten ilman että minulla on ollut minkäänlaista tietoa asiasta. Niin kauan kun minun todellisuuteni eroaa Suomalaisten tai Amerikkalaisten mielipiteistä asioistani, niin kauan jatkuu asioiden puinti. Tällä nettisivullani olen antanut pääpiirteittäin tietoa, missä kohtaa mielipide -eroja todellisuudesta esiintyy. Ne, jotka vieläkin voivottelevat että mitä väliä jouruilla on, voin kertoa että jos jollain on "huono maine" siitä huolimatta että juorut eivät ole totta, mistään valkolakista tai edes virallisestikin puhtaasta rikosrekisteristä ole mitään hyötyä työtä hakiessa tai liikesuhteissa, eikä edes oikeudessa, koska päätökset perustavat sielläkin ihmisten mielipiteisiin. Nyt eletään vuotta 2008, ei "jalkapuu-aikaa" tai "silmä-silmästä" -kautta eikä myöskään "myydän markalla venäläisille" -vuotta. Asioideni ympärillä pyörii myös kateus ja kosto. Tarpeentonta kai sanoa että jos saamani "jäätelötötterö on isompi kuin sinun", ei siitä kannata ruveta rettelöimään! (pikkuseikat todistavat että ryömin vuosikausia ylämäkeä ja samaan aikaan jotkut etuili jätskijonossa).
Tammikuun 2. 2008, Yhdysvallat
Siitä huolimatta, että jotkut tahot haluavat että "olen Sudanista", Suomen sijaan, jatkan tätä yksipuheluani tilanteen parantamiseksi. Kuten arvelinkin, sain kommentteja antamistani kaupunkiterveisistä, ihmetellen, minkä takia kyseistä keskustelua ei voi tehdä henkilökohtaisesti, kun suurin ongelma on, että kuulen palautteesta ehkä 2%. Haluan kertoa suoraan että jos jollain on ollut luulo, ettei minulla ollut työlupaa tänne tai että se jostain syystä olisi loppunut 2003, että sain jatkoajan samassa yhteydessä kun uusin kortin, kun vanha hävisi aseellisen ryöstön kohteena ollessani. Ja toinen ihmetys, edellisille suomalaisille työnantajille, jos he ovat "kaivanneet takaisin työpaikalle", niin eiköhän kirjallinen irtisanominen tarkoita sitä että suunnitelmat ovat toiset, niin kuin tässä tapauksessa muutto Yhdysvaltoihin ja naimisissa ollessa päätös työskentelyn ja avioliiton jatkamisesta samalla opiskellen. En voi olla mainitsematta sitä että vaikeudet näiden selvittämättömien asioiden kanssa johti avioeroon ja myös siihen 'etten aikanaan' ole saanut mahdollisuutta avioitua uudestaan. Sekä jotkut suomalaiset että monet täkäläiset pitävät 'ns. lihan himoa' niin paheksuttavana että naimisiin pitäisi mennä 'pelkän puhelinsoiton' perusteella. Minun kantani on, että jos nämä ongelmat olisivat selvinneet aikaisemmin, en olisi ollut niin stressaantunut etsimään ystäviä eivätkä toisaalta suhteet olisi tuhoutuneet toisten valheisiin, niin nyt on käynyt. Ne, jotka marmattavat vieläkin siitä että mitäs menit sinne, niin katsoisin lakipykäliä mitä maineen pilaamisesta ja täysin perusteettomiin tarinoihin myymälä- ja työpaikkavarkauksista sanotaan. Jos lakikirjassa on uusi luku 'toisten ajatusten luvusta ja sen tiedon levittämisestä', olisin mielissäni, jos moinen toiminta kiellettäisiin ja jokaisesta julkaistusta jutusta joutuu maksamaan sille ketä on 'kuunneltu salaa ja luvatta'. Tiedän, että olen miljonääri ilman sitäkin, jos lakeja vielä noudatetaan.... Onnellisempaa Vuotta 2008 suomalaiset ja suomenkieltä taitavat (joita tosiaankin kasvaa vähän joka maassa tämän minun maailmanlaajuisen matkustelun myötä).
Joulukuun 30. 2007, Yhdysvallat
Tässä tervehdys vuoden vaihtuessa Suomalaisille ja muillekin, jotka tätä nettisivuani seuraavat. Suomalaisille sukulaisilleni ja entisille ystävilleni siellä haluan muistuttaa, että vaikka nykyinen tilanteeni poikkeaa huomattavasti siitä, mitä se oli Suomessa ollessani ja myös siitä kun täällä usean vuoden ajan lailliseti työskentelin, ei se ole muuttanut sitä tosiasiaa että olen Suomessa syntynyt ja sieltä vapaaehtoisesti ja laillisesti aikanaan tänne Yhdysvaltoihin muuttanut. Toivoin aikanaan että sisaret ja muutkin tulevat vierailemaan ja tutustuvat elämääni täällä, mutta näistä ainaisista riidoista työpaikoillani ja muista sotkuista johtuen, siitä ei koskaan tullut mitään. En ole ennen ollut mitenkään politiikassa mukana, enkä virallisesti ole nytkään, mutta tämän ajatustenluvun ja muiden kansainvälisten ongelmien takia olen tavallaan pakotettu omalta osaltani työskentelemään maailman rauhan hyväksi, samalla kun selvitän omia ongelmiani. Osana sitä on ollut jatkuvat yhteydenotot Yhdysvaltain hallintoon sekä myös Suomen johtohenkilöihin asioiden selvittämiseksi ja oikaisemiseksi. Ne, jotka näkevät nykyisen elämäni pelkkänä laskupinona, voinevat ymmärtää paremmin kun kerron että olen tullut laillisesti tänne, ilman mitään rikosrekisteriä sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan. Työpaikoillani olen joutunut rikoksien uhriksi ja henkeäni on uhattu niin että olen joutunut käyttämään kaikki varani ja perintöni pelkästään hengissä pysymiseksi, kunnes tilanne on tullut paremmaksi. Nyt kun olen asettanut useita haasteita useiden satojen miljoonien dollarien arvosta sekä täkäläisillä että joillekin Suomalaisille tahoille, ystävien ja sukulaisten tuki olisi tervetullutta ei pelkästään suurta perintöä odotellen vain selvitelläkseen tosiasioita ja helpottaakseen päivittäistä elämääni näiden lakikiemuroiden parissa. Kun jossain vaiheessa kyselin kopiota, jonkun mielestä pitkästäkin syntilistasta, ei moista ole esitetty, joten en vieläkään ole saanut mahdollisuutta tietää, mistä minua oikein on syytetty ja moitittu. Takaan sen, että kyseisestä listasta kaikki muut todistettavasti poistuu, paitsi jotkut maksamattomat laskut, jotka ovat kerääntyneet näiden väärinkäsitysten ja valheiden takia johtuneista vaikeuksista saada ja pitää työ. Kun tähän nykyään vielä pitää lisätä vaikeudet saada posti ja puhelut (koskien myös Suomessa ollessa) lukijat voinevat ymmärtää ongelmieni tason, puhumattakaan tästä "ajatustenlukusopasta".
Erityisterveisinä Salolaisille, Halikkolaisille ja Heinäsuolaisille; Sen sijaan että ihmettelette poliittisia ja muita kannanottojani, toivoisin että kokemukseni ja yhteyteni Yhdysvaltojen politiikkaan otettaisiin asiallisesti vastaan yhteistyön merkeissä! Ne, jotka vieläkin odottelevat "seuraavaa sukupolvea maatilalle", ymmärtänevät pienen tilan olemattomat mahdollisuudet verrattuna siihen työhön, mitä olen sekä Yhdysvaltojen että Suomen hyväksi tehnyt.
Helsinkiläisille; vaikka en koskaan mukautunut "Stadin kundielämään", en voi sille mitään että tunsin suureksi luokkaukseksi, saamani "moinen parpatus" ajamisestani ja ongelmieni selvittämisyrityksistä Helsingissä, vaikka olen ajanut täällä Yhdysvalloissa usean kerran idästä länteen ja pohjoisesta etelään, mukaan lukien Los Angeles, Washington D.C, New York, Dallas, Atlantasta puhumattakaan, ilman ainuttakaan (aiheuttamaani) kolaria. Toinen luku on sitten tämä täydellinen välinpitämättömyys asiantuntemukselleni kaupungin poliittisesten henkilöiden parissa.
Terveisinä Vantaalaisille, jona myös elelin usean vuoden ajan ja josta aikanaan lähdin tänne Yhdysvaltoihin saadessa työluvan ja myöhemmin, lähtiessäni takaisin Yhdyvaltoihin silloisen mieheni ollessa koko ajan työssä. Väärinymmärrykset ja pari vuotta sitten kokemani hengenuhka ei sovi Suomalaisen pääkaupunkiseutukaupungin tapaan kohdella suomalaista Yhdysvalloissa työskennellyttä henkilöä! Kun saunaa suomalaisilta ei vieläkään ole kielletty, vaikka en moista huvia enää vuosiin ole harjoittanut, "olisi syytä kakistaa mistä se kenkä puristaa"?
Hyvinkääläisille, joiden parissa asustelin aikoinaan 7 vuotta ja joita iloiten tervehdin pari kertaa "karaokelauluillani" pari vuotta sitten, ihmetellen että jos heillä on jokin yhteys siihen että täkäläiset jossain vaiheessa olivat kertoneet että "Sveitsiläiset kaipaavat". Kun suorasta puheesta ei ole toivoa ei täällä eikä siellä, on mennyt monta vuotta ennen kuin käsitin että kyseessä saattavat olla Hyvinkään "kaupunginosalaiset!" Jos "pallo on hukassa vieläkin", niin eikö siitä voisi vihjata minullekin. Jos joku ihmettelee minne katosin, niin Vantaalainen kartano asuinpaikkana, tulevan miehen työskennellessä Helsingissä riittänee selitykseksi muuton syyksi.
Kittiläläisille, kuka siellä sitten yöuniani häiritsikin, katsoin paremmaksi vaihtoehdoksi taistella oikeuksistani Yhdysvalloissa kuin pienellä paikkakunnalla, joka todella sai ulkomaista, ei aina niin positiivista, huomioita siellä ollessani. Muistan lämmöllä niitä Suomalaisia Hornetti-lentäjiä, jotka yläpuolellani hyvin matalalla lentelivät, kun ajelin Rovaniemeltä Kittilään. Katsoin sen "kunnianosoitukseksi yhteydenotostani" ja toivon että kyseiset pitävät "naapurin luvattomat rajojen" ulkopuolella. Täällä monen vuoden ajan asuen alueella, jolla päivittäin hävittäjät tekevät harjoituslentojaan, olen tottunut niiden läsnäoloon, joskin satunnaiset "kahden koneen yhteenotot asutun alueen yläpuolella" saavat ajattelemaan, ettei kyseessä ole pelkkä harjoitus.
Yhteenvetona medialle, ihmetellen totean että niistä lukuisista yhteydenotoista huolimatta ei mielipiteistäni ole välitetty, vaikka asiani ehkä kuitenkin tulee julkaistuksi. Kun jatkan työtäni oman elämän parantamiseksi, se myös sisältää työtä rauhan ja oikeuksien turvaamiseksi sekä täällä Yhdysvalloissa että kansainvälisesti. Mukaan lukien sen, että Suomi pysyy maana jossa voi elää ja vierailla ilman jatkuvaa vaaraa. (Tarja M.)
Rauhallista Joulua ja
Onnekasta UuttaVuotta 2008
Tämä nettisivu on tarkoitettu erityisesti Suomalaisille ja muille, jotka eivät ymmärrä huonoa "syvän etelän" painoitteista " Immigrantti - englantiani". Tämä ei ole päiväkirja, enkä turvallisuussyistä aio kertoa kaikkea, mutta koska jostain syystä minut on syrjäytetty kaikesta virallisesta keskustelusta eikä minun asioitani käsitellä todellisuuden pohjalta, katson oikeudekseni pitää tätä nettisivua monien väärinkäsitysten selvittämiseksi. Tämä voi olla myös apuna monien rikosten selvittämiseksi.
Näin Joulun aikaan haluan tervehtiä entisiä tuttujani ja sukulaisiani ja myös niitä, jotka ovat kommenttieni kohteksi joutuneet ja jotka jostain syystä eivät ole ymmärtäneet tilannettani oikein. Arvatenkin monista harhaanjohtavista huhuista johtuen monet eivät edes halua pitää yhteyttä. Nykytilanteessani, useiden oikeussyytteiden laatijana ja kaikenlaisien "mielipiteiden ja ohjeiden antajana" jopa ylimmille poliittisille henkilöille ympäri maailmaa, on tilanteeni ymmärrettävästi erilainen mitä se oli esim. 10 vuotta sitten. Koska olen tämän "omituisen riidan" kohteena, katson oikeudekseni "ojentaa ja ohjata" kaikkia osapuolia sikäli kun ehdin ja kuulen jotain, mikä ei sovi tilanteeseeni. Kun kerron että budjettini jouluun tänä vuonna on alle 20 euroa, voinette siitä päätellä mitä tämä asioiden käsittelemättömyys merkitsee. Mielelläni lähettäisin pikku paketteja ja tervehdyksiä sinne ja tänne, mutta nämä ratkaisemattomat kiistat ja postin häviäminen tekevät sen mahdottomaksi tällä hetkellä.
Lyhyt oikaisu suurimmista valheista; - En ole kuollut, en ole vankilassa enkä edes virallisesti syytettynä mistään. En myöskään ole mielisairas, en rikollinen enkä seksihurjastelija. Ne, jotka vielä odottavat joitakin laskujani maksetuksi käsittänevät että jos minun annetaan olla työssä tai harjoittaa liiketoimintaa SEKÄ saada minua kohtaan tehdyt rikokset korvatuksi, kaikki maksut tulee maksetuksi. Koska tähän asti ainakaan asioitani ei ole käsitelty sen paremmin täällä Yhdysvalloissa kuin Suomessakaan, työskentelyni asioitteni hoitamiseksi jatkuu. Edelleen toivon, että kummastakin maasta - ja myös Euroopasta - löytyy henkilöitä, jotka haluavat keskustella myös minun kanssani näistä asioista, koska kokemuksillani on merkitystä muiden riitojen takia ja ihmisoikeuksien säilyttämiseksi. Se, mitä minulle on tapahtunut, voi tapahtua myös muille, siksi haluan että siitä keskustellaan ja asia selvitetään.
Niille, jotka vieläkin moittivat ulkonäköäni ja ns. 'hiustyyliäni', haluan muistuttaa että muutokset ovat tehty hyvin pienellä budjetilla lieventääkseen sitä stressiä, mikä ainaisesta moittimisesta on aiheutunut. En tullut tänne 'malliksi', joten jos sellaista vieläkin vaaditaan, niin korvausvaatimukset ovat sen mukaiset.
Jos joku vielä luulee ettei 'ajatusten luvusta ja niitten televisioinnista' ole mitään haittaa, niin alkakoon maksamaan laskujani, koska kukaan ei halua työntekijäkseen henkilöä, jonka tekemisistä kerrotaan jatkuvasti ja varsinkin kun niistä jutuista ei ole puoletkaan totta. Olen jo lähettänyt 'häätöjoukon moisen laitteen käyttäjälle', missä se sitten sijaitseekin.